Yritysten ja julkisten tilojen sisustussuunnittelu voi olla kokonaan uuden visuaalisen ja toiminnallisen ilmeen suunnittelua tai esimerkiksi aula- ja edustustilojen piristämistä pienillä yksityiskohdilla.
Kauttamme saat yrityksen uuden ilmeen suunnittelusta toteutukseen. Halutessasi toimitamme myös kalusteet, somisteet ja viherkasvit. Tulemme mielellämme kartoittamaan, millainen uudistus olisi teille sopiva. Pyydä tästä meidät arviokäynnille!
Messusuunnittelun tavoitteena on luoda kokonaisuus, joka on toimiva ja mieleenpainuva. Yritykselläni on kokemusta sekä asuntomessukohteiden että rakennus- ja sisustusmessujen standien suunnittelusta.
Suunnitellaan yhdessä Sinun toiveiden mukainen yksilöllinen messuilme!
Kauttamme järjestyvät myös mainoskuvien rekvisiitan suunnittelu ja kuvausrekvisiitan hankinta. Yli kymmenen vuoden yhteistyö sisustuslehden kanssa on auttanut huomioimaan kuvallisen kerronnan erityispiirteet ja näkemään asioita kuvan kautta.
Tuotesuunnittelun yksi lähtökohta on olla ”ajan hermoilla” – tunnistaa olevat ja tulevat trendit. Pitkäaikainen alan työkokemus ja lukuisat asiakaspalvelutehtävät auttavat ennakoimaan ja aistimaan kuluttajien toiveita ja odotuksia.
Kun haet olemassa olevalle tuotteelle uutta ilmettä tai olet luomassa kokonaan uutta tuoteideaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan asiasta lisää!
Yrittäjä, haluatko hemmotella henkilökuntaasi tai asiakkaitasi uudenlaisella teemapäivällä?
Sisustamien on tämän päivän megatrendi, joka kiinnostaa yhä useampia. Sisustusluennoilla osallistujat saavat uusimmat kuulumiset sisustuksen trendeistä ja käytännön vinkkejä, kuinka uuden ilmeen loihtiminen onnistuu kotona.
Sisustusluennot sopivat monenlaisiin tilaisuuksiin, ja sisustusteemapäivä esimerkiksi autoliikkeessä tai rautakaupassa on oiva mahdollisuus houkutella paikalle uudenlaista asiakaskuntaa.
Sisustuksen uusien tuulien ja haasteiden parissa aika lentää siivillä – tartu siis tilaisuuteen!